Mika

Olen ollut Jaskan ohjattavana noin puolitoista vuotta. En ole mikään himourheilija, mutta liikuntaharrastuksiini on kuulunut enemmän tai vähemmän säännöllisesti pyöräily kesäisin ja hiihtäminen talvisin. Jaskan ohjauksesta kiinnostuin, koska mielessäni oli ollut kuntosaliharrastuksen aloittaminen jo pitkään, mutta aloittamisen esteenä oli tietämättömyys. Ensinnäkin aloittelijana minulla ei ollut käsitystä siitä, mitä liikkeitä kannattaisi ylipäätään tehdä, ja pohdiskelin myös […]

Lue lisää >

Kristian Ekström

Osallistuin kesällä 2012 Jaskan vetämälle Luonnollisen liikkumisen leirille. Jo heti alusta saakka tunnelma kurssilla oli lämmin ja välitön – kiitos Jaskan. Hienoa koulutuksessa oli mm. se, että kaikille koulutettaville löytyi juuri heidän kykyihinsä soveltuva taso. Leiri oli mahtava kokemus kaiken kaikkiaan. Myös Jaakon kokonaisvaltainen lähestymistapa terveyteen ja hyvinvointiin vastasi vahvasti omia käsityksiäni tästä monipuolisesta kokonaisuudesta. […]

Lue lisää >

Karoliina Joensuu

Jaska auttoi minut keväällä 2011 innostumaan pitkän tauon jälkeen saliharjoittelusta ja pohtimaan omaa hyvinvointia vielä aiempaa tarkemmin. Vaikka olinkin vuosia aiemmin tehnyt jossain vaiheessa säännöllistä saliharjoittelua (tosin ehkä liian pienillä painoilla ja isoilla toistoilla), oli perusliikuntani jo pitkään ollut vahvasti aerobiseen painottunutta, lähinnä juoksulenkkiä aamuisin. Kävin helmikuussa 2011 kehonkoostumusmittauksessa ja itseäni liikunnallisena pitävänä hämmästyin tuloksesta, […]

Lue lisää >

Hanna-Kaisa Raninen

Minulla on ollut ilo olla Jaakon ohjauksessa sekä salilla että luonnollisen liikkumisen treeneissä reilun vuoden ajan. Jaska on poikkeuksellisen helposti lähestyttävä ja jokaisen valmennettavan yksilölliset tarpeet huomioonottava. En voi kuvitella, että on ihmistä, joka ei tulisi Jaskan kanssa toimeen, sillä valmentajana hän on inhimillinen ja ymmärtävä ja ennen kaikkea todella kannustava. Kuten hyvän valmentajan tuleekin, […]

Lue lisää >

Arttu Kettula

Nimi on Arttu, ikää tätä nykyä 26 vuotta ja olen harrastanut lacrossea alkuvuodesta 2004 lähtien. Lacrosse olikin ensimmäinen laji, jonka pariin lapsuusvuosien futis- ja lätkäkokeilujen jälkeen eksyin ja siihen sitten hurahdinkin. Muutama vuosi vierähti, ennen kuin hiffasin mistä lajissa on kyse ja mitä lajilta haluan. Vuosien varrella olen kokenut pari vakavampaa loukkaantumista. Syksyllä 2007 laukaisutilanteessa […]

Lue lisää >

Antti

Etsin viime syksynä itselleni personal traineria, jolla on laaja, kokonaisvaltainen ymmärrys kehon toiminnasta. Päädyin Jaskaan, koska tunnen miehen aiemmasta elämästä ja arvostan hänen tapaansa lähestyä asioita tutkimus- ja tiedelähtökohdista. Aloitimme lokakuun alussa tunnin tapaamisella, jossa kartoitimme mitkä olivat mun tavoitteet ja vastaavasti mitä ohjeita Jaskalta tulisi. Kehonkoostumuksen muutos oli selkeä maali. Kehonkoostumusmuutoksen saavuttamisessa ruokavalio, uni […]

Lue lisää >

Pentti Pekkonen

Ikä: 32v, Laji: Lacrosse, Tavoite: EM-kisa kunto 10kk treeniohjelmalla. Tuloksena Joukkueen kapteenin tontti ja paikka turnauksen ”Honorable Mention” joukkueessa. Savolahdella oli osaamista ja kykyä saada ummikkokin innostumaan rautojen nostamisesta. Tämä oli eritoten tärkeää minulle, jonka urheilu-uraan ei ole kuulunut systemaattinen voimaharjoittelu. Vaikka ohjelman tavoitteet olivat kovat, oli kehityksen seuraaminen lyhyilläkin väliajoilla mielekästä Jaakon analyysien avulla. […]

Lue lisää >
Moikka,
 
Kivaa, että tulit sivuilleni!
 
Toimin nykyään pääosin Tuottava Terveys -yritykseni kautta, jossa yhdessä huipputiimin kanssa edistämme yritysten työhyvinvointia. Tuomme niihin valmennusten avulla lisää terveyttä, onnellisuutta, suorituskykyä ja myös tulosta.
 
Tuottavan Terveyden sivut löydät: www.tuottavaterveys.fi
 
Uusimmat kuulumiset ja päivitykset näet LinkedIn ja Facebook -sivuiltani.
 
Toki tarjoan edelleen myös Personal Training -palveluita. Niistä voit lukea lisää täältä.
 
Ystävällisin terveisin,
 
Jaakko Savolahti