Amerikan opintomatkan salivierailut

14.7.2014 - Jaakko Savolahti

IMG_1478

Kesäkuisella Amerikan opintomatkallani vierailin seminaarien välisellä viikolla kolmella Bostonin alueen maailmanluokan saleista: Mike Boyle Strenght and Conditioning, Pure Performance Training ja Cressey Performance. Kaikilla kolmella salilla on täysin erilainen businessmalli ja kulttuuri, mutta itse valmennus ja ohjelmointi noudatteli kuitenkin varsin samantyylisiä suuntaviivoja treenien sisällön ja käytettyjen liikkeiden ja metodien osalta.

Mike Boyle Strenght and Conditioning

Ensimmäisenä vuorossa oli MBSC, jonka vetäjää Mike Boylea Perform Betterin keulahahmo Chris Poirier kutsui maailman parhaaksi voimaharjoitteluvalmentajaksi hänet Providencen semmassa esitellessään. Olen seurannut Boylen hommia vuosia ja oli huikeaa ensin päästä näkemään hänet livenä esiintymässä Perform Betterin Summitissa ja päästä sitten hänen salilleen katsomaan ja oppimaan miten valmennushomma käytännössä pyörii. Heti salille päästyäni törmäsin Coach Boyleen, jolta sain nopean ja ystävällisen salikierroksen ja toiminnan esittelyn. Sen jälkeen päivä kului valmennusta seuraten, hienovaraisesti sopivissa väleissä kysymyksiä esittäen ja vähän itsekin treeneihin osallistuen.

Internien ryhmä keskipäivän treeneissään.

Internien ryhmä keskipäivän treeneissään.

MBSC on laajentunut pikku hiljaa vuosien aikana ja nyt se sisältää kolme eri sisätilaa harjoittelulle sekä ulkona olevan turffialueen esimerkiksi med ball treenejä varten. Salilla on kova tohina ja hyörinä, kun uusi ryhmä aloittaa treeninsä aina 15 minuutin välein ja heitä on kesäaikaan valmentamassa yhteensä 26 vakituista valmentajaa ja 16 internshippiä tekevää harjoittelijaa. Paikanpäällä saa hyvin kuvan siitä, miksi Boyle usein podcastissään puhuu potentiaalisesta absoluuttisesta parhaasta vs. siitä mikä on logistisesti mahdollista ja järkevää. ”Don’t design a gym, design a factory.” Pääasiallinen valmennusmuoto vaikutti olevan ryhmävalmennus, jossa oli muutamasta pariin kymmeneen henkeä per ryhmä ja 2-5 valmentajaa. Ryhmissä kaikki tekevät samaa treeniä, eikä erillisiä assessmentteja tai evaluaatioita tehdä. Treeniä yksilöidään tarpeen mukaan lähinnä regressioiden avulla. Samaan aikaan oli käynnissä muutamia personal training sessioita ja pienryhmävalmennusta.

Treenisyklissä oli menossa ensimmäinen viikko. Noin 90 minuuttia kestävä treeni sisälsi:

  • Staattisen venyttelyn ja dynaamisen venyttelyn
  • Askellus- ja liikkumistreenit (skipping, shuffles, carioca yms.) + juoksutikkaat parilla eri tavalla etu- ja takaperin
  • Power-osuus jossa med ball heitot ja aitaloikat
  • Voimatreeni
  • Kondisosuus, jossa kelkanvetoja ja slide board intervalleja

Matkaan tarttui paljon pieniä juttuja valmentamisesta ja uusia ajatuksia harjoitteista sekä toki ajatuksia oman busineksen kehittämisestä. Pari random-pointtia päivästä:

  • Ryhmää valmennettaessa on hyvä sanoa ”Hyvin vedetty Esko”, sen sijaan että sanoo vain ”Hyvin vedetty” koska treenin tohinassa valmennettava ei useinkaan hoksaa, kenelle kehu oli suunnattu.
  • Osalla urheilijoista rinnallevedot riipusta olivat mun tuntuman mukaan sellaisia, että eivät varmaan olisi olympiatyylin nostajia miellyttäneet (vaikka en olympiatyylin nostamisesta juurikaan tiedä), mutta selkeästi ne ovat riittäviä urheilijoiden voimantuoton kehittämiseen myös vähän puutteellisella tekniikalla tehtynä, koska niitä tämän luokan salilla tehdään. Tämä myös muissa paikoissa toistunut ”vähän sinnepäin” tekniikalla tehtyjen liikkeiden hyväksyminen riittävinä oli yksi reissun isoista opetuksista, koska ehkä vähän turhankin paljon edelleen ylikoutsaan ja metsästän täydellistä tekniikkaa…

Pure Performance Training

IMG_1487

Mike Siranin ammattitaitoisissa käsissä evaluoitavana.

Pure Performance Training -salin bongasin Bulletproof Excecutive Podcastistä, jossa salin Head Athletic Trainer BJ Baker oli vieraana. BJ jutteli muun muassa FMS-testistä ja paleosta ja ajattelin, että onpa fiksu kaveri! Otin häneen yhteyttä ja kysyin saisinko tulla tsekkaamaan salin meiningin ja tämä sopi BJ:lle hienosti. Myös salin slogan ”Intelligent Strength Training” resonoi oman ajatusmaailman kanssa.

Pure Performance Training toimii pääasiassa 1-on-1 ja semi-private -periaatteilla, mutta myös muutamia ryhmävalmennuksia tehdään. Salin kaikki valmentajat noudattavat yhteisesti sovittuja suuntaviivoja, mutta tekevät omat evaluaatiot/assessmentit ja ohjelmoinnit. Pääsin seuraamaan viiden eri valmentajan työskentelyä nuorten, aikuisten ja ryhmien kanssa ja oppia ja ajatuksia kertyi.

Pääsin myös Mike Siranin evaluoitavaksi ja sain sitä kautta käsityksen, mitä testejä hän tekee treeniohjelmien pohjaksi. Evaluaatioon kuului erilaisia lonkan ja olkapäiden liikelaajuutta mittaavia testejä hierontapöydällä, lapojen asento ja liikkuminen seisten, kädet pään päällä kyykky, askelkyykyt kädet pään päällä ja punnerrus. Testit olivat hyvin samantyyppiset kuin Cressey Performancessa, jossa Mike oli käynyt internshipin.

Cressey Performance

Jännitti niin paljon, että olin silmät kiinni puolet päivästä.

Jännitti niin paljon, että olin silmät kiinni puolet päivästä.

Salivierailut huipentuivat torstaina ja perjantaina Cressey Performancella valmennuksen seuraamiseen. CP on noussut maailman kärkinimeksi baseballin voimaharjoittelun asiantuntijana. Kymmenet ammattilaiset ja vielä useammat high school- ja yliopistourheilijat hakevat CP:lta voimaa tuottavaa ja erityisesti loukkaantumisriskiä vähentävää fysiikkavalmennusta. Esimerkkeinä salin suosiosta olivat Kaliforniassa yliopistossa baseballia pelaavien kundien porukka, jotka olivat muuttaneet kesäksi Bostoniin vain harjoitellakseen CP:lla ja keski-ikäinen personal training -asiakas, joka oli ajanut aamulla New Jerseystä saadakseen evaluaation ja treeniohjelman ja illaksi kotiin. Normaali viiden tunnin treenimatka.

Valmennus CP:lla tapahtuu semi-private -hengessä siten, että asiakkaat tekevät omia ohjelmiaan ja valmentajat liikkuvat salilla valmentamassa tarpeen ja pyyntöjen mukaan. Kaikilla on omat ohjelmansa, jotka perustuvat yksilölliseen evaluaatioon.

Ostin oppimismielessä itselleni assessmentin perjantaille, jonka teki useista CP:n youtube-videoista tuttu Greg Robins. Assessmentiin kuului ryhtianalyysi seisten paikallaan ja liikkeessä, esimerkiksi kädet pään päälle sivuilta ja edestä ja eteentaivutus. Tässä käytettiin apuna videoita ja kuvia, joita Greg kävi läpi mun kanssa. Assessmentin alkuosa tehtiin toimistohuoneessa omassa rauhassa, koska ryhtianalyysissä ollaan ilman paitaa. Seuraavana oli vuorossa hierontapöydällä tehtävät lonkan ja olkapäiden liikkuvuustestit, joissa oli vaikutteita Postural Restoration Instituten jutuista. Lopuksi katsottiin vielä kyykky ja askelkyykyt kädet pään päällä. Gregin mukaan assessment on myös yksilöllinen, eli lisätestejä tehdään jos tulee jotain niitä indikoivia löydöksiä.

Erittäin osaava ja sympaattinen Greg Robins. Kaverin löydät myös www.thestrengthhouse.com

Erittäin osaava ja sympaattinen Greg Robins. Kaverin löydät myös www.thestrengthhouse.com

Testien jälkeen lähdin omatoimisesti foam rollailemaan sovitut mestat siksi aikaa, kun Greg kirjoitti mulle testien löydösten perusteella korjaavia harjoitteita sisältävän alkulämmön. Normaalisti foam rollauksen ohjaa joku interneistä, joka on oppimismielessä seuraamassa assessmenttia, mutta nyt seuraamassa ollutta Hannahia tarvittiin kesken homman jossain muualla. Gregillä ei kauaa nokka tuhissut ohjelman tekemisen kanssa ja pääsin hänen valmennuksessaan tekemään harjoitteita, joista jälleen kertyi monia yksityiskohtia terävöittäviä oppeja. On se vaan aina ihan eri asia olla paikanpäällä oppimassa, kuin lukea hommista kirjoista tai netistä ja tsiigailla videoita.

Alkujumpan jälkeen tsekattiin vielä mun toivomien liikkeiden tekniikka, joiksi valkkasin maastavedon ja bulgarian split squatin (tai pitäisikö sanoa rear foot elevated split squatin ettei Mr. Boyle harmistu :) ). Greg oli tyytyväinen valinnasta ja oli kuulemma ajatellut ehdottaa juuri niitä, mistä sattuikin arvaamaan! Maastavetoon tuli taas monta pikku pointtia, joista tärkeimpänä ajattelua terävöittävä push – pull -ajatus. Eli Gregin sanoin maastaveto on sitä, että samanaikaisesti painaa kantapäät maasta läpi ja vetää tangon takana olevan seinän läpi. Rauta liikkui hyvässä valmennuksessa niin kivasti, että Greg ehdotteli jo PR:n rikkomista, mutta mä tissiposkena hannailin, koska reissua oli vähän häirinnyt pieni flunssan poikanen ja vielä olisi tärkeä viikonloppu PRI:n kurssilla edessä. BSS:in tuli myös tärkeä pointti siihen, että vaikka liike on ylös alas suuntainen, on OK että yläkroppa nojaa ala-asennossa hieman eteen. Näin ”päästään paremmin lonkkaan”, eli saadaan pakaraa messiin ja erityisesti vältetään alaselän yliojentuminen henkilöillä, joilla siihen on jo luontaisesti taipumusta, kuten mulla.

BSS tai RFESS

BSS tai RFESS

Oli upeeta päästä vierailemaan Cressey Performancella, saada seurata valmentajia työssään ja urheilijoita treenaamassa ja saada myös itse vähän valmennusta reissun päätteeksi. Oli myös hauskaa havaita, että vaikka oli tarkkailemassa ja oppimassa, oli koko ajan kova hinku saada itse valmentaa ja osallistua tekemiseen vieressä seisomisen sijaan. Intoa riittää :)

Muiden yhteneväisyyksien lisäksi yksi yhteinen tekijä kaikilla kolmella salilla oli se, että nuoret urheilijat olivat kohderyhmänä jokaisella. Vaikka Suomessa ei olekaan vastaavaa koulu-urheilu- ja stipendikulttuuria kuin Jenkeissä, voisiko nuorten urheilijoiden voimaharjoitteluvalmentamisesta löytyä tulevaisuudessa isompaa markkinaa myös täällä?

Loppuun vielä naiskauneutta. Gregistä ja musta kuvat ottanut Aussi-intern Hannah ilmoitti, että hänen oli pakko ottaa kuva  myös pinkeistä kengistään, koska ne ovat niin coolit. Ja onhan ne :)

Loppuun vielä naiskauneutta. Gregistä ja musta kuvat ottanut Aussi-intern Hannah ilmoitti, että hänen oli pakko ottaa kuva myös pinkeistä kengistään, koska ne ovat niin coolit. Ja ovathan ne :)

4 vastausta to “Amerikan opintomatkan salivierailut”

  1. 14 heinäkuun, 2014 at 11:17 am, Jaakko Hanhikoski said:

    Huikee teksti! Eiköhän sitä markkinarakoa löydy Suomestakin ;)

    Reply

    • 14 heinäkuun, 2014 at 11:33 am, Jaakko Savolahti said:

      Kiitos Jaakko :) Näin mäkin uskon!

      Reply

  2. 03 tammikuun, 2015 at 11:24 am, P said:

    Kuvat hävinneet jonnekin?

    Reply

    • 05 tammikuun, 2015 at 9:29 am, Jaakko Savolahti said:

      Kiitos huomiosta P! Sivuihin tehtiin päivityksiä, jotka taisivat imaista kuvatkin jonnekin netin syövereihin. IT-tuki is on it :)

      Reply

Jätä vastaus

Moikka,
 
Kivaa, että tulit sivuilleni!
 
Toimin nykyään pääosin Tuottava Terveys -yritykseni kautta, jossa yhdessä huipputiimin kanssa edistämme yritysten työhyvinvointia. Tuomme niihin valmennusten avulla lisää terveyttä, onnellisuutta, suorituskykyä ja myös tulosta.
 
Tuottavan Terveyden sivut löydät: www.tuottavaterveys.fi
 
Uusimmat kuulumiset ja päivitykset näet LinkedIn ja Facebook -sivuiltani.
 
Toki tarjoan edelleen myös Personal Training -palveluita. Niistä voit lukea lisää täältä.
 
Ystävällisin terveisin,
 
Jaakko Savolahti