Pentti Pekkonen

Ikä: 32v, Laji: Lacrosse, Tavoite: EM-kisa kunto 10kk treeniohjelmalla. Tuloksena Joukkueen kapteenin tontti ja paikka turnauksen ”Honorable Mention” joukkueessa.

Savolahdella oli osaamista ja kykyä saada ummikkokin innostumaan rautojen nostamisesta. Tämä oli eritoten tärkeää minulle, jonka urheilu-uraan ei ole kuulunut systemaattinen voimaharjoittelu. Vaikka ohjelman tavoitteet olivat kovat, oli kehityksen seuraaminen lyhyilläkin väliajoilla mielekästä Jaakon analyysien avulla. Ja aina jos eteen tuli ongelma tahi kysymys, sai Savolahdelta vastauksen. Taisi jopa kerran puhelimitse avustaa maastavedon ongelmissa, vaikka oli samaan aikaan palaverissa… turvallisuus ennen kaikkea!

Eikä treenaaminen ollut pelkkää tangon alla puhisemista. Ohjelman aikana lihaskunnon lisäksi keskityttiin oikeaan ravintoon, lepoon, unen laatuun ja ihan vaan stressittömämpään elämään. Paketti toimi, sillä kun kisat alkoivat, oli voimaa taskussa enemmän kuin koskaan. Lacrossessa puolustaminen on ennen kaikkea jalkatyötä. Pitää olla voimaa, mutta jos ei ole nopeutta ja kimmoisuutta niin se voima menee ohi vastustajasta kontaktitilanteessa joka kerta. Tänä kesänä jalat reagoivat nopeammin kuin koskaan. Tänä kesänä taklauksissa ja kontaktitilanteissa oli enemmän voimaa kuin koskaan. Ja siitä kun vastustajan paras hyökkääjä itkee tuomareille, kun ei pääse eroon ja iskuja satelee käsille allekirjoittaneen tarjoamana, tietää, että nyt on homma hallussa.

Paikat jaksoivat koko kisat raskailla peliminuuteilla jokaisessa ottelussa, ja palautuminen oli nopeaa.

Eli suuri kiitos Jaakolle ja kohtahan aletaan treenien suunnittelu 2014 MM-Kisoihin. Siellä vanhempi ja viisaampi… ja Jaakon avulla vahvempi ja nopeampi!

Kommentointi suljettu.

Moikka,
 
Kivaa, että tulit sivuilleni!
 
Toimin nykyään pääosin Tuottava Terveys -yritykseni kautta, jossa yhdessä huipputiimin kanssa edistämme yritysten työhyvinvointia. Tuomme niihin valmennusten avulla lisää terveyttä, onnellisuutta, suorituskykyä ja myös tulosta.
 
Tuottavan Terveyden sivut löydät: www.tuottavaterveys.fi
 
Uusimmat kuulumiset ja päivitykset näet LinkedIn ja Facebook -sivuiltani.
 
Toki tarjoan edelleen myös Personal Training -palveluita. Niistä voit lukea lisää täältä.
 
Ystävällisin terveisin,
 
Jaakko Savolahti