Jaakko Savolahti Personal Training -toiminta laajenee

31.3.2015 - Jaakko Savolahti

Etsin viime vuoden lopulla yhteistyökumppania pystyäkseni vastaamaan paremmin personal training -valmennuksien jatkuvasti kasvavaan kysyntään. Sain kymmeniä hakemuksia ja useita erinomaisia ehdokkaita, joiden joukosta lopulta yhteistyökumppaniksi valikoitui personal trainer -valmentaja ja -kouluttaja Joni Stenholm. Joni on mahtava tyyppi, ammattitaitoinen valmentaja ja jakaa kanssani samat arvot liikkumisen, valmentamisen ja terveellisten elämäntapojen osalta. Olen todella innoissani, että sain Jonin mukaan JSPT-valmentajaksi ja voin tarjota hänen ammattitaitonsa myös asiakkaitteni käyttöön. Joni opiskeli kanssani kattavasti käyttämäni valmennusmenelmät ja -tekniikat ja hän on saanut kovasti kehuja aiemmin minun, nykyään meidän asiakkaiden kanssaan tekemistään valmennuksista.

”Jonin kanssa meni loistavasti, todella asiantunteva ja hyvä ohjaaja.”

”Jonilta tuli pieniä hyviä vinkkejä vaikka kuinka paljon!”

”Jonilla oli mahtava läsnäolo.”

Eli jatkossakin palvelu asiakkaan suuntaan säilyykorkeatasoisena ja palvelun sisältö ennallaan. Ohjelmointi ja sen pohjalle tehtävät testit sekä itse valmennus säilyttävät samat metodit ja tavoitteet kuin tähänkin asti ja ne säilyvät minun vastuulla. Ohjelmien läpikäyminen ja valmennusvastuu yksittäisen asiakkaan kanssa jakautuu meidän molempien vastuulle, eli kaikki asiakkaat saavat hyötyä kahden valmentajan ammattitaidosta.

Jonin kanssa työn tekeminen ja häneltä oppiminen on tuonut selkeitä parannuksia ja tarkennuksia myös omaan valmennukseeni, ohjelmointiin ja prosesseihin. Tiiviin yhteistyön tekeminen tulee nopeuttamaan meidän molempien kasvua entistäkin kovemmiksi ammattilaisiksi ja se tulee väistämättä näkymään myös asiakastyön laadun jatkuvana paranemisena.

Alla JSPT-valmentajan Joni Stenholmin esittely.

DSC_0325 pieni

Liikkuminen on ollut suuri intohimoni jo nuoresta pojasta alkaen. Monipuolisesti taitoa, voimaa, kestävyyttä, liikkuvuutta ja tasapainoa vaativien asioiden tekeminen on mielestäni parasta, mitä ihminen voi oman terveytensä eteen tehdä. Harjoittelu ja yksittäisten treenien suorittaminen ovat lähellä sydäntäni, mutta vielä varsinaista täsmäliikuntaa tärkeämpänä pidän liikunnallisen elämäntavan omaksumista.

Vuosien saatossa minulle on kertynyt kokemusta monista eri urheilulajeista niin harrastajan, kilpailijan, kuin ohjaajankin rooleissa. Hiihtoa, joukkuelajeja, rulla- ja lumilautailua, kamppailu-urheilua, voimaharjoittelua, kestävyysharjoittelua ja monia muita liikkumisen muotoja on tullut ja tulee jatkuvasti harjoiteltua. Kaikkien näiden liikuntamuotojen tuomaa käytännön kokemusta sovellan myös omassa valmennustyössäni päivittäin.

Valmentajana tarjoan monipuolisesti tietoa ja kokemusta fyysisestä harjoittelusta. Pyrin aina löytämään yksittäiselle ihmiselle juuri hänelle sopivimman ja tehokkaimman tavan oppia. Oman valmennukseni lähtökohtana on aina turvallisen ja ihmistä elämässään eteenpäin vievän liikkumisen opettaminen. Olen tehnyt intohimostani ammatin itselleni ja koen aidosti, että saan tehdä päivittäin maailman parasta työtä. Tavoitteenani on levittää samaa liikunnan iloa ja riemua jokaiselle asiakkaalleni lähtökohdista riippumatta.

Olen seurannut Jaakon touhuja jo useamman vuoden ajan ja huomannut, ettei Suomessa juurikaan ole olemassa hänen kaltaisiaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ammattilaisia. Jaakon valmennuskonsepti on ainutlaatuinen ja sen ansiosta asiakkaat saavat juuri sellaista palvelua, jota he oikeasti tarvitsevat ja pohjimmiltaan haluavat. Kaikki asiat valmennuksessa ovat tarkkaan harkittuja ja suunniteltuja, eikä mitään jätetä arvailujen varaan tai tehdä vähän sinnepäin.

Jaamme Jaakon kanssa hyvin samankaltaisen ajatusmaailman hyvinvoinnin ja siihen liittyvien asioiden suhteen. Valtava määrä tietoa ja taitoa, jatkuva halua oppia uutta ja kehittää omaa toimintaansa ovat sellaisia ominaisuuksia, joita pidän ehdottoman tärkeinä valmentajalle. Positiivinen elämänasenne ja sosiaalinen läsnäolo ovat Jaakolle selvästi luontaisia ominaisuuksia ja ne tekevät hänestä helposti lähestyttävän valmentajan ja kollegan.

Edellä mainituista lähtökohdista on helppoa ja luonnollista lähteä tekemään ja kehittämään valmennusyhteistyötä Jaakon kanssa. Koen, että oma osaamiseni täydentää hyvin Jaakon jo ennestään erittäin kattavaa ja kokonaisvaltaista hyvinvointivalmennusta.

Tärkeimmät koulutukseni ja kokemukseni liikunnan saralla:

Personal trainer FISAF
Personal trainer –kouluttaja EHFA / HEO
Liikunta- ja terveystieteiden perusopinnot Itä-Suomen Yliopisto
Compactfit Bodyweight training coach level 1 & 2
Ido Portal Movement-X seminaari
Kamppailulajien valmennus (brasilialainen jiu-jitsu & lukkopaini)
SM-mitalisti (brasilialainen jiu-jitsu)

DSC_0238 pieni

Jätä vastaus